torstai 21. toukokuuta 2009

Kukkia, kukkia, kukkia!

Mansikkani kukkivat jo kaikki. :)
Isoissa ruukuissa kasvava lajike jota ei aikaisemmin muistanut, on Kaunotar.
Samoin kukkivat aivan täpöillä jo herukat ja karviainen.
Karviaisella on ollut joka kesä jotain hiivatin härmää mutta en vieläkään raaskinut sitä hävittää vaikka olin jo niin päättänyt tehdä. Oksasakset kädessä seisoskelin pensaan vieressä ja ihan suorastaan kuulin kuinka se nyyhkäisi... :(
"Juu, ei leikata kovasti paljon... ihan vaan vanhimmat oksat ja muutoin huonon näköiset" sanoin ja pidin sille puhuttelun siitä kuinka mitään pilkkuja ei tänä vuonna saisi sitten tulla. Uudet vatukat totuttelevat nyt uuteen pakkaansa, en ole vielä maahan niitä istuttanut. Oikeastaan siksi etten ehtinyt tänään sillä kasvimaalle rakennettiin kurkkulava ja sitten olen ikkunoita pessyt... ja laiskotellutkin olen. :D


 



















Meillä on tienpuoleisten ikkunoiden alla laatikot, kuusi kappaletta ja niihin tuli tänä vuonna iloisen värisiä (Miehen valitsemat) Orvokkeja.
Eilen sitten asennettiin kesäkeittiön ikkunoidenkin alle laatikoita kolme kappaletta... vähän alkaa tuntua että keulii mun kukkamoponi taas. :D
Kukkalastissa mamman mainiot maitokärryt. Näillä on hyvä kuljetella multasäkkejä, kastelukannuja ja milloin mitäkin paikasta toiseen. Kevyemmät on työnnellä kuin kottikärryt.

Pöytäryhmän kukat, Miljoonakelloa ja Orvokkeja.


1 kommentti:

  1. Jopas on orvokkejä kärryt pullollaan. Ensi viikolla minäkin haen kesäkukkia (ja hallaharsoa)...

    VastaaPoista