lauantai 22. toukokuuta 2010

Matkalaisia :)

Katselin viimeksi ottamiani kuvia ja tuli mieleeni että varsin monet kasvit ovat matkanneet tänne muualta kuin puutarhamyymälästä.
Alppiruusut, jotka sivumennen sanoen ovat aika raaskuja mutta nuppuja on paljon, ovat ostettuja ja lahjaksi saatuja.

Niiden joukossa kasvaa pikkuruinen Suopursu, jonka olen metsäretkeltä tuonut tullessani. Kehtaanko sanoakaan että se ressukka on viettänyt jo kaksi talveakin ruukussaan tuossa samassa paikassa ja ruukkuun olivat kusiaiset tehneet pesänsä. Eilen viimein istutin sen maahan. Nuppuja on siinäkin ja se kukki jo viime vuonna.

Jättilaukat ovat muuttaneet entisestä kodistani 60km:n matkan mukanani.
Ne leviävät siementämällä kovasti, enkä ole laittanut niitä siksi kukkapenkkiin, vaan rehottavat nurmen reuna-alueella. Siksi niillä on tuo kanto suojanaan, muuten meidän Nurmenleikkaaja ajaisi ne nurin. Nyt tuli kyllä mieleeni että niinhän nämä rehottavat kaikki muutkin ja leviävät kuin herhiäiset... mitähän mie olen oikein ajatellut kun tuonne ne lykkäsin? :)

Viime kesänä sitten mökkitienvarresta, kuumalta hiekkapenkereeltä, kaivelin Tulikukan pieniä lehtiruusukkeita mukaani. Ne olivat tosi pieniä ja kuivia ruppanoita, mutta sinnittelivät hengissä ja nyt niistä on kompostimullassa ja hellässä hoivassani kasvanut ihania, kuin paksua samettia olevia lehdykäisiä. Kukathan niissä on varsin vaatimattomat, mutta juuri nuo lehdet ovat mielestäni hurmaavia ja tuovat vaihtelua penkin lehdistöön ja vihreyteen. Heh... ja leviävät siemenistä kovasti. :)))



Viime kesän *teema* oli ehdottomasti Omenapuut,
niiden kukat ja hedelmät, joita kuvasin ihan satamäärin.

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja ihania ajatuksia.

    Omenapuu-teema on oikein hyvä, jotenkin niihin upeisiin kukkiin vaan hyrahta ja päivä toisensa jälkeen käy niistä kameralla kuvia ikuistamassa :)

    Ihanaa kesää sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Hanna, samoin sinulle. :)

    Siivoilen täällä hiki päässä ja kävin muutaman omenanoksan leikkaamassa maljakkoonkin.

    VastaaPoista