perjantai 5. huhtikuuta 2013

Ihanainen *Laventeli*

Koska Laventeli tuntuu kiinnostavan, ja itsekin sitä suorastaan rakastan, postailen siitä vielä uudelleen.
 

 
Laventelia voit lisätä siis myös pistokkaista. Aikaisin keväällä katkotut, jo puutuneet, noin 10cm oksanpätkät pistelin ensin kuistilla ruukkuihin. Ne kasvattavat juuria lehtihangan kohdalta eli varmista, että ainakin yksi tulee mullan alle. Alla olevassa kuvassa on jo heinäkuu. Paljon eivät ole kasvaneet vielä tässä vaiheessa. Annoin niiden rauhassa juurtua syksyyn asti ruukuissa ja sitten istutin ne yrttimaan reunaan.
 
 
Mun vanhimmat Laventelit on kasvaneet puutarhassa jo monta vuotta. Kylvin ne aikanaan kasvimaan laitaan tuntematta kasvia juuri ollenkaan. Siellä ne kituivat pari kesää kunnes siirsin ne Ruusutarhan valmistuttua ruusujen seuraksi. Eikä ainoastaan seuraneidin hommaan, vaan myös kirvoja  karkoittamaan. Paitsi että ne on aika hyvin hommansa hoitaneet, ne näyttävät kauniilta ruusujen kanssa yhdessä. Näissä kuvissa Ruusutarhan Laventelit. :)
 
 

 
Tässä vielä yksi Laventelijuttu vuodelta 2010.
 





 


 

7 kommenttia:

  1. Voi että! Saadaanko Suomessakin Lavendeli kasvamaan? Siinä on niin ihana tuoksu, että laittaisin minäkin kasvamaan jos se menestyisi..mutta epäilenpä että Pohjoisen lyhyt kesä ei sitä saa kasvamaan..
    Kuitenkin ostin eilen siemenpusseja ja alan suunnittella että mikähän uudella parvekkeellani menestyisi..

    VastaaPoista
  2. Miekin pidän laventelista. Odottelen niiden kohta pilkistävän lumen alta. <3

    VastaaPoista
  3. On kyllä pakko kokeilla itekin ottaa kesällä laventelista taimia! Aina kateellisena katselen siskoilla isoja laventelipensaita, kun täällä olen vaan ostanut niitä kesäkukiksi.
    Ne on niin ihania! Olet tosi hyvin onnistunut niiden kanssa!
    Mukavia kevätpäiviä sinulle!

    VastaaPoista
  4. Tätä pitää kokeilla, kiitos ohjeista :)
    Ihanat yhdessä nuo sinun ruususi ja laventelit !

    VastaaPoista
  5. Enpä ole arvannut edes kokeilla laventelia, mutta kiitos tästä hienosta vinkistä, nyt uskallan!

    VastaaPoista
  6. Minullakin laventeli on talvehtinut monta vuotta muurikivipenkissä. Kauniita kuvia.

    VastaaPoista
  7. Minullakin on ollut muutama kesä laventeli, mutta olen aina nostanut sen talvehtimaan ulkovarastoon. Näistä kuvista rohkaistuna päättelen, että se ei siis palellu talvella. Täytyy koittaa. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista